1. Rauman kaupungin uusi organisaatio
2. Veroäyrin määrääminen vuodelle 2017
3. Talousarvioesitys vuodelle 2017


1. USO - Rauman kaupungin uusi organisaatio 2017 lähtien, puhe kaupunginvaltuustossa 30.1.2017

Organisaatiohimmeleitä on kyhäilty kautta aikain. Niitä on ollut niin kauan kuin on ollut ihmisryhmiäkin. Itsensä kanssa ei onneksi tarvitse kaavioita rakennella. Itsensä kanssa pitää onneksi vain tulla toimeen.

Egyptin pyramidinrakentajien toimintasuunnitelma ja työnjakojärjestelmä on jäänyt meiltä hämärään, mutta varsin varhainen riitojen selvitysjärjestelmä on kuvattu jo VT:ssa kun Mooses joutui liemeen riitelevien hallintoalamaistensa kanssa Siinain erämaassa, jossa olosuhteet ja toiset ihmiset alkoivat käydä liian monen kanssavaeltajan hermoille.

Käsi poskella Mooseksen sähläystä seurannut appi Jetro toi sivusta tarpeeksi katseltuaan sekavaan tilanteeseen järkevän ehdotuksen, jolla päästiin kaaoksesta jotenkin järkevään toimintaan. Kunnes tuli aika muuttaa sitäkin järjestelmää ja toimintatapaa. Ihan vaan tiedoksi, että Jetron mallia käytetään onnistuneesti vielä tänäänkin tietyissä tilanteissa.

Rauman kaupungin organisaatiota täytyy toki muuttaa, kun meistä johtumattomia, suuria muutoksia on joka tapauksessa tulossa. Nämä muutokset tulevat viemää omia, nykyisiä toimintojamme tuohon uuteen systeemiin.

Toinen asia sitten on se, mitä muuta me jäljelle jäävältä, omalta hallintorakenteeltamme ja toimintojärjestelmältämme haluamme.

Kolikoilla pakkaa aina olemaan vähintään kaksi puolta.

Näinä aikoina on korostettu paljon demokraattisen vaikuttamisen mahdollisuutta, joka on enemmän kuin kerran neljässä vuodessa lappuun piirrettävä numero. Ajatus toimivasta demokratiasta kattaa myös mahdollisimman monien kansalaisten sitoutumisen vaalikauden aikana toimintojen hallinnointiin, arvioimiseen, kehittämiseen ja niihin osallistumiseen, jopa sivusta kritisoimiseen.

Tätä taustaa vasten luottamushenkilöpaikkojen voimakas vähentäminen asettuu vähän kummalliseen valoon. Jos sitä puolustellaan kustannusten vähentämisellä, niin kyllä silloin on käsitetty jotain pahasti väärin. Demokratialla on aina hintansa, ja se on pieni hinta, kun sitä verrataan klikkien valtaan, harvainvaltaan tai yksinvaltaan, vaikka kyseessä olisi valistunutkin yksinvaltius.

Toinen tänä aikana perään kuulutettu asia on läpinäkyvyys, joka on demokratiaan kuuluva olennainen ominaisuus. Se toteutuu, kun mahdollisimman moni kansalainen pääsee näkemään organisaation toimintatavat, taloudenkäytön ja muun organisaatioon olennaisesti liittyvän. Mitä pienempi joukko systeemiä pyörittää, sitä vähemmän siitä tihkuu tietoa sen kaiken rahoittavalle rahvaalle. Ja sitä alttiimpi sisäpiirin toiminta on sisäiselle suhmuroinnille, kuten aina silloin tällöin saamme uutisista lukea.

Kuten eräs kaiken kokenut työyhteisökonsultti aikanaan sanoi: "Kyllähän se ihminen aina kovasti suunnittelee ja yrittää, mutta sitten lopulta käy niin kuin käy!"

Rauman kaupungin uudessa organisaatiosuunnitelmassa pidän epäilyttävänä luottamushenkilöpaikkojen voimakasta vähentämistä edellä mainituista syistä. On vaara, että jotain jää näkemättä ja että pienemmän joukon ohjailtavuuden mahdollisuus kasvaa. Että esimerkiksi asian läpikotaisin tuntevat ja voimakastahtoiset virkamiehet voivat ohjata luottamustehtävissä olevia liian jämerästi haluamaansa suuntaan.

Toinen uhka on valvonnan ulottumattomiin pääsevät tai unohtuneet korkeat virkamiehet. Onko laajoilla valtuuksilla toimiville johtaville virkamiehille organisaatiomallissa riittävän selkeät esimiehet, joilla on myös tarvittaessa valtaa puuttua tarvittaessa mahdollisiin ylilyönteihin tai väärinkäytöksiin?

Rauman seurakunnan viimevuotisissa tapahtumissa meillä on aivan liikaa varoittavia esimerkkejä siitä, mitä voi tapahtua, jos tämä puoli organisaation vallankäytöstä ja sen valvonnasta ei ole kunnossa. Vain hienotunteisuuteni ja sivistykseni estää minua kertomasta julkisesti esimerkkejä tältä puolelta.

Vielä on huomattava, että luottamuselimelläkin pitää olla suitset, jotta liiallisia irtiottoja ei pääse tapahtumaan silläkään puolella.

Samoin edellä mainitut henkilökohtaiset ominaisuuteni estävät minua tekemästä USO -suunnitelmaan vastaehdotuksia.

Mutta: mikään uusi ei ole täydellinen syntyessään. Joten liikkeelle lähtöä on tarkkailtava silmä kovana, ja havaittuihin valuvikoihin on heti puututtava, etteivät ne pääse muuttumaan perinteeksi, niin kun Raumalla on joskus tapana.

Ehkä tällä tavoin päästään sitten joskus kelvolliseen toimintatapaan…. Onnea matkaan…

Seppo Sattilainen


2. Talousarvioesitys vuodelle 2017, puheenvuoro 28.11.2016


Taloutta on ollut niin kauan kuin ihmisiäkin. Vaikka VT ei olekaan mikään tämän ajan talousvastaavien käsikirja, niin sieltä voi nostaa yhden tapahtumaketjun osoittamaan, että aina on ollut talouden ylä- ja alamäkiä ja yllättäviä käänteitä joka suuntaan. Talouden perusasiat eivät ole juurikaan muuttuneet, vaan perusasiat ovat pohjimmiltaan samoja, vaikka nyt on toki enemmän tekniikkaa ja muita härpäkkeitä siinä ympärillä.

Muistatte varmaan VT:n kertomuksen, jossa Egyptin farao näki unen, jota hän ei ymmärtänyt. Josef kutsuttiin selittämään unta.  Farao kertoi Josefille 7 lihavasta ja 7 laihasta lehmästä, jotka lopuksi söivät ne 7 lihavaa lehmää. Ja sama juttu 7 lihavan ja laihan tähkäpään kanssa.

(1. Moos. 41: 1 - 57). ("Minä näin unen, olin seisovinani Niilin rannalla. Silloin Niilistä nousi seitsemän lihavaa ja kaunista lehmää, ja ne jäivät syömään kaislikkoon. Mutta niiden jälkeen nousi virrasta seitsemän muuta lehmää, jotka olivat niin kurjia, rumia ja laihoja; etten ole sellaisia nähnyt koko Egyptin maassa. Nuo laihat ja rumat lehmät söivät ne seitsemän ensimmäistä, lihavaa lehmää. Mutta vaikka lihavat lehmät katosivat niiden suihin, ei mistään voinut huomata, että laihat olivat ahmineet ne sisäänsä, sillä ne näyttivät yhtä laihoilta ja rumilta kuin ennenkin. Siihen minä heräsin.")

Ja selityksenkin me muistamme. Ensin oli seitsemän hyvää ja yltäkylläistä vuotta. Sen jälkeen seitsemän kurjaa katovuotta, jotka seurasivat hyviä vuosia niin, ettei hyvistä vuosista jäänyt mitään jäljelle.

Farao uskoi selityksen ja Joosef sai tehtäväksi kerätä tulevina seitsemänä vuotena 20 % viljasadosta valtion viljavarastoihin. Sitten tulivat katovuodet ja vilja loppui. Syntyi tappava nälänhätä.


Viljelijöillä oli kuitenkin karjaa ja rahaa. Ensin kansa osti valtiolta viljaa rahalla. Kun raha loppui, he vaihtoivat eläimensä viljaan. Kun viljelijöiltä loppuivat eläimet, valtio osti pellot valtion maiksi. Kun maat olivat menneet, farao osti ihmiset viljalla orjiksi. Myös viljaa ostamaan tulleista Josefin veljistä ja sukulaisista tuli faraon orjia.


Josefin urotyö oli se, että hän organisoi Egyptin ruokahuollon niin, että suurin osa ihmisistä selvisi hengissä katovuosien yli. Alku lähti vilpittömästä halusta auttaa ihmisiä, mutta pikku hiljaa viljavaraston hoitajan työ laajeni kuin huomaamatta orjatyövoimatoimiston pestiksi.


Sitten valtaan nousi uusi farao, joka ei Josefista mitään tiennyt eikä välittänyt. Josefin jälkeläisille ja sukulaisille koitti pitkä orjuus. Alun perin hyvä auttamistarkoitus kääntyi kylmäksi hyväksikäytöksi sitten kun tilanne sen salli.


Hyvä kuulija! Tarinan opetus ei liene siinä, että on hyviä ja huonoja aikoja, vaan siinä,, että hyväänkin tähyävät toimet voivat johtaa tilanteisiin, joihin ei ole alun perin ajateltu jouduttavan. Tästä näkökulmasta asiaa katsottaessa talousarvioesityksen ymmärtäminen isossa taustakehyksessä on valtuutetulle haastava asia. On tietysti ymmärrettävä mikronäkökulmasta tämän hetken vaatimukset ja toimittava niiden mukaan, mutta on syytä myös nähdä makronäkökulmasta ne syvät virrat, jotka nytkin taloudessa vievät meitä sinne, minne emme heti niiden näe vievän.


Yksi syvien virtojen kysymyksistä on lähivuosina tuleva SOTE, joka vie meitä suuntaan, josta emme voi olla vieläkään varmoja. Kun Sote irrottaa verotuloistamme noin puolet, niin tarkkana saa olla, mitä jäljelle jäävällä rahalla teemme.


Kymmenkunta vuotta sitten meillä olivat ne hyvät vuodet, jolloin kerättiin hyvät taloudelliset puskurirahastot kuin muinaisessa Egyptissä ikään. Emo ja tyttäret mukaan lukien puhutaan noin 100 M €:n rahastoista.


Katse oli säästämisessä, sen kääntöpuolena oli, että käännettiin katso pois jo silloin sisään rakentuvista katovuosista. Korjausvelan annettiin kritiikittömästi kasvaa, tietyillä aloilla toiminnan taso laski selvästi ja palvelujen saatavuus rampautui.

Esimerkiksi vesijohtoverkoston vuotoprosentti on pikkuhiljaa noussut, nyt 20 % valmistetusta vedestä vuotaa maahan. Joka viides litra siis. Viemäriverkosto on samassa kunnossa. Toivottavasti vuotoprosentti ei ole samaa luokkaa. Kiinteistöjen ja katujen korjausta, huoltoa ja riittävää uudisrakentamista laiminlyötiin liikaa, nyt paikkaillaan seurauksia kalliilla rahalla ja karvaalla mielellä kuten koulutilanteesta tiedämme.

Myös terveydenhuollon ja vanhustenhoidon kanssa ollaan oltu kaltevalla pinnalla. Väitteeni on, että palveluiden saatavuuden taso on valitettavasti päässyt laskemaan viimeisen 15-20 vuoden aikana. Kun 1980 .-luvulla soitti hammaslääkäriaikaa, niin toimistosihteeri pahoitteli kovasti, jos lääkäriaika meni kuukauden päähän. Nyt jonotetaan vuosi. Kun 30 vuotta sitten meni poliklinikalle, niin puoli tuntia oli normaali odotusaika. Vähän aikaa sitten jonottelin 7 tuntia ennen kuin kiireisellä lääkäriparalla oli aikaa katsoa vaivaani.


Tätä taustaa vasten tuntuu kummalliselta, että asiakaspalvelumaksuja pitäisi nostaa. Mikä toiminnassa on parantunut, että niin pitää tehdä? Flunssa on edelleen flunssa, eikä sen hoito ole mitenkään muuttunut.

Vähän aikaa sitten menin onnittelemaan yli 90 -vuotiasta ihmistä, joka oli jo pari kertaa kirjoitellut vanhainkodin johtajalle, että joko olisi paikka hänelle. Ei ollut vielä, kun kirjoittaja oli vain vanha, mutta ei vielä riittävän sairas saamaan paikkaa. Vanhainkodit eivät ole enää vanhainkoteja, vaan kotona toimeen tulemattomien vanhusten sairasosastoja. Kolmannen kirjeen jälkeen vanhus pääsi vanhainkotiin ja kuolikin sitten paikkaa täyttämästä puolen vuoden päästä.

Haluan tässä erityisesti korostaa, että en puhunut hoidon tason laskusta, vaan sen saatavuuden huonontumisesta.

Sosiaalitoimen puolella toiminnan muutos näkyy niin, että jo muutenkin puilla paljaiden ihmisten on nykyään lähes mahdoton saada lain mukaista vähimmäistä toimeentulotukeakaan,. Olen nähnyt päätöksen, jolla tulottomalle ja varattomalle ihmiselle myönnettiin reippaasti lainmukaisen päätösajan mentyä umpeen 77 euron tuki kuukauden elämiseen. No, onhan siinä 2,5 euroa päivää kohti. Kuka haluaa koittaa, miten onnistuu lavea elämä moisella summalla?

Tällä Rauman tarinalla on vielä surkuhupaisa jatkokin. Kela myönsi em. henkilölle asumistukea 700 euroa kolmen kuukauden vuokraan. No, sossuhan otti siitä pois 250 euroa sillä perusteella, että se oli myöntänyt 77 euroa toimeentulotukea ja toisena perusteena oli se, että henkilön pankkitilillä ei näy vuokranmaksua edeltäviltä kuukausilta!

Farao osti aikanaan ihmisiä orjiksi viljalla. Nykyään alistetaan ihmisiä toisenlaisin menetelmin. Yhden niistä kuulitte juuri. Orjuuttamista pompottelun ja mielivallan avulla.

Organisaatio voittaa aina yhden pienen ihmisen. Mutta pitäisikö meidän pitää huolta siitä, että organisaatio toimii alkuperäisen tarkoituksensa mukaisesti ihmisen hyväksi, ei häntä vastaan.

Edellä mainittujen tapausten ei ole tarkoitus olla mitään kunnallispoliittista talous- tai sosiaalipornoa, vaan tarkoitus on yksittäisillä esimerkeillä tuoda esiin, että kolikolla on aina kaksi puolta. Julkisuudessa kehutun ja periaatteessa hyvin hoidetun talouden sisällä on myös heikkotasoista toimintaa, johon jostain syystä ei ole haluttu kiinnittää tarpeeksi huomiota.

Hyvien vuosien kautta olemme kärvistelemässä huonojen läpi. Muutos kaupunkimme toiminnassa on ollut sen verran hidas, että sitä ei ole heti huomannut. Mutta kun katsoo pidemmällä perspektiivillä, niin muutos onkin jo aivan selvä, toisilla aloilla jopa dramaattinen. Toki on hyvää kehitystäkin, se pitää rehellisesti myöntää. Tilanne ei ole toivoton.

Kokonaisuutena katsoen Rauma on hoitanut taloutensa erinomaisesti, mutta vain tietystä näkökulmasta katsottuna. Meillä on rakennettu kymmenillä miljoonilla euroilla yritysinfraa, jotta se joskus tuottaisi yritysten omien tuotannollisten investointien ja työn kautta taloudellista hyvää myös perusinfran maksajille eli kaupunkilaisille.

Olisiko välillä aika katsoa taloutta pienen ja avuttoman ihmisen näkökulmasta? Ainakin joskus sellainen oli sivistyneen yhteiskunnan merkki. Mielestäni nyt olisi sen aika, sillä viime vuosien kehitys on ajanut kaupunkilaiset veronmaksajina melkoiseen tilanteeseen. Ensin veroäyriä on nostettu yli keskiarvon, toisin kuin kymmenkunta vuotta on sovittu. Kun tähän yhdistetään se, että myös lähes kaikkia kaupungin palvelumaksuja on nostettu reilusti, niin kaupunkilaisen maksuosuus peruspalveluista on kohonnut huomattavasti. Ja peruskysymys kuuluu, että mitä hän saa vastineeksi?

Kunnan ei ole tarkoitus olla yritysmaailman investointipankki, eikä se ole myöskään sijoittajataho, joka yrittää maksimoida voittonsa kuten Egyptin valtio. Kunta on pohjimmiltaan kuntalaisten demokraattinen yhteenliittymä ja näin ollen moraalinen laitos, jota pitäisi johtaa sellaisten arvojen, jotka palvelevat yhteistä hyvää. Palvelut ja toiminnot rakentuvat yhteisen hyvän, oikeudenmukaisuuden ja tasavertaisuuden periaatteille. Sellaiselle oligarkialle ei pitäisi antaa liikaa tilaa, jossa harvat päättävät sisäpiirissään, mihin kaikilta kerätyt varat laitetaan eikä maksajille leikata hyvinvoinnin kakusta kuin vain läpinäkyvä siivu.

Näissä meidänkin ajoissamme on edelleen juonteita, jotka voivat johtaa aivan erilaisiin suuntiin. Niinpä mielessä on aina pidettävä kaikkien taloudenhoitajien perusohje, eli faraon uni ja Joosefin siitä antama selitys, toimenpiteet ja lopulta tavallisen kansan kohtalo toimenpiteiden vuoksi. Tapaukseen sisältyy parikin vinhaa totuutta, jotka on hyvä muistaa nytkin, vaikka se kaukaiselta tuntuukin.

Toivotamme vuoden 2017 talousarviolle vuoden kestävää oikeaan osuvuutta ja ainakin toiminnan laadun pysymistä ja ellei peräti kohoamista…..




3. Veroäyri vuodelle 2017, puhe Rauman kaupunginvaltuustossa 31.10.2016


Arvoisa puheenjohtaja ja valtuusto!

Kymmenkunta vuotta sitten Rauma eli uskomattoman hyvää taloudellista aikaa, ehkä parasta aikaa koskaan. Kaupungin kassaan tuli rahaa ovista ja ikkunoista. Siihen oli sekä koko valtakuntaa koskevia, että paikallisia syitä.

Silloin kaikki talouden mittarit sojottivat raketteina taivaalle kuin pitkän kantaman ohjukset. Täällä valtuustosalissa ei välttynyt kuivalta englantilaistyyppiseltä huumoriltakaan, kun silloinen kaupunginjohtaja yritti todistella meille valkoista mustaksi ja selittää kuinka ensi vuodesta tulee Raumalla taloudellisesti tosi synkkä.

Loppuvuodesta sitten rustailtiin kiiruulla hätäinvestointilistoja, jottei tilinpäätös näyttäisi niin rumalta - huomatkaa - ylijäämäiseen suuntaan! Ja siltikin tilinpäätös tahtoi olla 10 - 15 M€ plussan puolella.

Siihen aikaan Olkiluodon rakentajat auttoivat kaupunkia noin yhden veroäyrin verran per vuosi. Muitakin suurhankkeita oli. Velanotto oli pannassa, varsinkin syömävelanotto. Eikä sille mitään tarvetta ollutkaan.

Kaupunki oli velaton ja vero% keskiarvon alle, molemmat olivat yhdessä sovittuja tavoitteita. Lihavien vuosien päätteeksi kaupungilla oli emo ja tyttäret yhteen laskettuna noin 100 M€ puskurirahastoja.

Puskurirahastojen paisumisen vastapainoksi kasvatettiin korjausvelkaa. Olihan se nyt vaan niin tyhmää maksaa liikaa vanhan korjaamisesta. Noh, olihan se korjaaminen silloin hinnoissaan, mutta kuten nyttemmin on huomattu, laiminlyönnilläkin on karu hintansa. ja vanhan kaavan mukaanhan se meni: ennalta ehkäiseminen on aina halvempaa kuin korjaaminen, ja korjaaminen on aina halvempaa kuin korjaamatta jättäminen.

Sitten talous lähti koko valtakunnassa alamäkeen ja on vieläkin siellä.

Rauman kohdalla "manit on finis ja jakku kanis", jos entiseen verrataan. Aavan meren tällä puolen ei ole enää satumaata, eli Olkiluoto on hiljennyt ja sen rakentajilta saatu verovirta on kuihtunut pieneksi puroksi kuin Rauman alueen joet konsanaan tänä syksynä.

Kaupungin puskurirahastot on tasattu yritysmaailman infran investointeihin. Ensin ostettiin merenrantatontti, sitten rakennettiin Lakari ja muutakin on puuhasteltu. Osa puskureista on jouduttu laittamaan laihojen vuosien alijäämien kattamiseen.

Kaupungin omaa infraa on toki jouduttu rakentamaan, mutta korjausvelasta johtuvat suuret investoinnit odottavat isona mörkönä lähitulevaisuudessa. Hieman huvittavana yksityiskohtana totean, että kun tulin valtuustoon uutena jäsenenä vuonna 1993, niin suurena kysymyksenä oli, mitä tehdään rapistuvalle maauimalalle. Nyt yli 20 vuoden jälkeen tiedämme vastauksenkin: annetaan rapistua. Ja maauimala on pikku juttu niiden muiden rinnalla.

Suuria kysymyksiä ovat koulukiinteistöjen rakentamiseen ja korjaamiseen liittyvät tarpeet, jotka tuntuvat erittäin vaikeilta hoitaa. Aiemmin koulutoimen sloganina oli: "Seinistä sisältöön". Toivottavasti tuo ei nyt käänny toisin päin, eli sisällöstä seiniin. Ja onhan tuolla muullakin jonolla mittaa: uimahalli, katujen ja vesijohto- ja viemäriverkoston kunto jne..

Samaan aikaan yskii vanhustenhuolto ja muutama muu peruspalveluihin kuuluva toimialue.

Lähitulevaisuudessa odottaa myös nälkäinen susi nimeltä SOTE. Kun se toteutuu, niin kaupungin veroprosentista lähtee yli puolet pois ja jäljelle jää alle 10 veroäyrin kanto-oikeus. Nykyisestä lähtee 54 % pois.  Vaikka tulevaisuudessa olisikin hyvä aika odottamassa, niin yli puolittuneella veronkannolla ei enää koskaan kerätä sellaisia puskureita, mitä viime vuosikymmenellä kerättiin. Suuruuden logiikka hoitaa sen asian: suuri massa, suuret toleranssit, pienempi massa, pienemmät toleranssit. Lypsetyn maidon päälle jäävä kermakerros on paljon pienempi kuin ennen ja sen alla olevalla kurrilla on jatkossa pärjättävä. Kokonaisveroastetta kun ei voitane nostaa nykyisestä.

Nyt otetaan velkaa OMIIN investointeihin, kun puskurit on käytetty yritysten infran rakentamisen hyväksi. Ja kuten edellä on todettu, lista investoinneille on kohtuullisen pitkä. Huomatkaa, että en ole vielä kritisoinut tätä toimintaa, ainoastaan yrittänyt talouden maallikkona sitä tutkailla. Sillä varmaa on, että kaikissa asioissa kolikolla on kaksi puolta.

Jatkossa joudumme varmaankin miettimään, että miten vältämme syömävelan ottamisen, jos talous ei lähdekään toiveiden mukaiseen nousuun.

Tälläkään hetkellä verokertymä ei aina riitä laadukkaiden peruspalveluiden ja nopeasti saatavilla olevien yllä pitämiseen eikä varsinkaan laaja-alaiseen kehittämiseen. Toisekseen talouspuskurit on nyt syöty ja velkaa ollaan ottamassa. Investointi halvempana aikana on tietysti viisasta, mutta on muistettava, että velka on veli otettaessa ja veljenpoika maksettaessa. On edelleen muistettava, että nyt käytetyt puskurit olivat kansalaisilta kerättyjä veroja, joiden oli tarkoitus hyödyttää maksavia hallintoalamaisia eikä niiden tarkoituksena ollut ensisijaisesti olla yritysinvestointien pankkitilejä.

Raumalla on edelleenkin satakuntalaisittain keskivertoa parempi tulotaso. Kun raumalaiset maksavat hyvin veroja, on heillä myös oikeus edellyttää vastineeksi hyvää palvelutasoa. Sitä ei valitettavasti viime aikoina ole ollut tarpeeksi saatavilla.

Olosuhteisiin nähden taloutta on hoidettu hyvin, sitä ei käy kiistäminen. Toinen asia on sitten se, minkä laatuista toimintaa 20 %:n veroasteella saadaan aikaan. Ehkä turvattua perustoiminnot nykytasolla, mutta sillä on vaikea laaja-alaisesti kehittää mitään laaja-alaisesti.

Ajattelin ensin, että koska taloustilanne on hyvin epävakaalla pohjalla, että kaupunginvaltuusto hiljentyisi Tuntemattoman sotilaan A. Honkajoen pitämän rukouksen kaltaiseen rukoukseen.  Sitten muistin, että hänelle tuli vain vaikeuksia moisesta. Joten toivotaan nyt vain yleisesti, että talous lähtee ripeään kasvuun, jotta meidät pahasta päästettäisiin.

Sitoutumattomien ryhmä hyväksyy 20 % veroasteen vuodelle 2017 kun ei muutkaan voida. Jos ottaa vertauksen automaailmasta, niin nyt ajellaan Ladalla, kun ennen oli varaa  Volvoon.


Seppo Sattilainen