TÄSSÄ KOHDASSA ON VIIMEISIMPIÄ SAARNOJANI:

3. su lopp.

Teljä 22.1.2017, Rauma 23.1.2011, Lapin kko, 21.1.07 Matt. 8: 5-13

Sadanpäämiehen palvelija

Matt. 8: 5–13

Kun Jeesus oli saapunut Kapernaumiin, muuan sadanpäällikkö tuli hänen luokseen ja pyysi häneltä apua sanoen: ”Herra, palvelijani makaa kotona halvaantuneena, kovissa tuskissa.” Jeesus sanoi: ”Minä tulen ja parannan hänet.” Mutta sadanpäällikkö vastasi: ”Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani paranee. Minä tottelen itsekin toisten käskyjä ja komennan omia sotilaitani. Kun sanon sotilaalle: ’Mene’, niin hän menee, tai toiselle: ’Tule’, niin hän tulee, tai palvelijalleni: ’Tee tämä’, niin hän tekee.”
    Tämän kuullessaan Jeesus hämmästyi ja sanoi niille, jotka häntä seurasivat: ”Totisesti: näin vahvaa uskoa en ole tavannut yhdelläkään israelilaisella. Minä sanon teille, että niin idästä kuin lännestä tulee monia, jotka taivasten valtakunnassa käyvät aterialle yhdessä Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. Mutta ne, joiden oli määrä periä valtakunta, heitetään ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.” Sitten Jeesus sanoi sadanpäällikölle: ”Mene. Tapahtukoon niin kuin uskot.” Sillä hetkellä palvelija parani.

Oltiin siis Kapernaumissa, Jeesuksen toisessa kasvinkaupungissa, jossa hän oli elänyt (Mk 2:1) myöhemmän nuoruutensa ajan Nasaretista muuton jälkeen. Jeesuksella oli tällöin ns. kotikenttäetu. Hänet taatusti tunnettiin ja hänen liikkeitään oli seurattu silmä kovana sinäkin aikana, jolloin hän oli poissa nykyisestä kotikaupungistaan ja teki maakuntamatkojaan.

Vaikka oltiin Galileassa, niin Kapernaumin alueella asui myös paljon samarialaisia, eli siellä vallitsi monikulttuurinen ja -uskonnollinen ilmapiiri. Samarialaisten sekakansa harjoitti uskontoa, jossa juutalaisuuteen oli sekoittunut myös muita uskonnollisia aineksia. Tämä aiheutti helposti kahnausta itseään puhtaina pitävien juutalaisten ja samarialaisten välille ja osittain sen vuoksi monet juutalaiset halveksivat samarialaisia. Ja niin metsä vastasi kuin sinne oli huudeltu. Samarialaiset halveksivat yhtä lailla juutalaisia, vaikka periaatteessa osalla heistä oli sama uskonto, pienillä mauste-eroilla vain.

Tämän epävakaan ilmapiirin vuoksi Kapernaumiin oli sijoitettu ainakin kevyt Rooman vallan alla oleva ja sitä palveleva sotilasosasto. Se oli todennäköisesti joko suoraan kuninkaaksi tituleeratun Herodeksen eli Rooman vasallihallitsijan käsikassarana tai sitten maaherra Pilatuksen komennossa, joka valvoi suoraan Rooman etuja tuolla suunnalla. Joka tapauksessa tämä virkamiesjoukko oli neutraali järjestyksenvalvoja suhteessa uskontoihin ja erilaisiin aatteisiin, joita niitäkin tuolla alueella riitti, Rooman valtakunnassa kun kuitenkin oltiin.

Sotilaat toimivat poliisina yllä pitämässä järjestystä ja yhteiskuntarauhaa, ja ennalta ehkäisemässä levottomuuksia. He toimivat lisäksi viranomaisina rikoksista epäiltyjen tuomisessa tuomioistuimen eteen ja joutuivat myös panemaan täytäntöön raskaitakin tuomioita, kuten hyvin tiedämme esim. Jeesuksen kohtalon kohdalla.

Sadanpäällikkö vastasi suurin piirtein meidän aikamme komppanianpäällikköä (150 miestä). Hän oli kohtuullinen vallanpitäjä siis, kun tietää, että tuona aikana toimivaltuudet olivat paljon laajemmat kuin nykyään. Pikkuasioista ei silloin välitetty eikä niistä kitisty ja valitettu samaan tapaan kuin tänään. Veikkaanpa, että kun päällikkö käveli kylän raitilla, niin kyllä siinä puheensorina vaimeni, kun hän kohdalle asteli. Hän oli kunnioitettu ja pelätty mies. Hän on voinut hyvin olla samarialainen palkkasotilas.

Juutalaiset olivat pohjoisen maakunnan Galilean Kapernaumissakin valtaväestönä. Silloin he olivat se joukko, joka käytöksestä ja sielunliikkeistä muodostui tuon kaupungin ilmapiiri, vaikka sadanpäällikkö olikin omalla alallaan – eli turvallisuus- ja järjestyksenpitoalalla – kaupungin ja lähiseudun herra ja hidalgo.  

Jeesuksen suhtautuminen samarialaisiin oli alun perin – vähän ehkä yllättäenkin - samanlainen kuin valtaväestön.  Kun samarialainen nainen pyysi ajamaan tyttärestään pois pahan hengen, Jeesus ensin vastusteli. Vasta naisen luja usko ja nokkelat vastaukset saivat Mestarin pään kääntymään. Samoin asia oli myös Jeesuksen Sykarin kaivolla tapaaman samarialaisen naisen kanssa. Tämän tyyppisiä tilanteita UT:ssa kerrotaan moniakin. Niiden vastapainona ovat sitten esim. kertomukset vaikkapa laupiaasta samarialaisesta, jossa samarialainen asetettiin heti alusta esikuvaksi juutalaisille, mikä oli näistä aika ärsyttävää.

Vaikka sadanpäällikkö olikin yhteisössään mahtava ja vaikutusvaltainen mies, niin Jeesuksen maine oli tehnyt häneen syvän vaikutuksen. Vaikka kukaan on harvoin profeetta omalla maallaan, niin sadanpäällikön silmissä Jeesus oli henkilö, jolla oli sellainen hyväntekijän maine, ja sellaiset näytöt, että hän ei ryhtynyt niitä mitenkään arvioimaan puhumattakaan kyseenalaistamisesta. Oltiin sellaisella alueella, jonne fyysisellä voimalla ei ollut vaikutusta. Hengellisen voiman ja vallan edessä fyysisen voiman edustaja oli nöyrä anelija.

Poliisipäällikön luottamuksen ja uskon edessä Jeesuskin meni sanattomaksi. Kuvaavaa on, että tässä tilanteessa hän ei ensimmäiseksi puhutellut päällikköä, vaan häntä seuranneita, ja kritisoi israelilaisia, maanmiehiään uskon puutteesta. Tuona aikana oli hyvin radikaalia, että muukalainen asetettiin israelilaisille uskon esikuvaksi. Se oli uskaliasta muiden silmissä, vaikka sadanpäällikön uskon lujuutta ei kukaan paikalla olijoista asettanutkaan kyseenalaiseksi.

Jeesuksen vastaus sadanpäällikölle oli sotilaallisen karu, ja varmaan sopi juuri siihen tilanteeseen erinomaisesti. Jeesus puhui miehelle hänen omalla tavallaan käskyttäen: ”Mene. Tapahtukoon niin kuin uskot.” Toisaalta, sitähän poliisipäällikkö odottikin.

Ammatikseen käskyttävästi puhuvalle sotilaalle oli luonnollista uskoa, että kun käsky käy, niin sitä myös noudatetaan. Hän meni kotiinsa sen enempiä kyselemättä. Ja niin palvelija parani. Näin poliisipäällikkö osoitti sen, että Jeesus oli omalla tavallaan hengellisten voimien komentaja, jos nyt näin voi sanoa kun katsotaan sotilaan näkökulmasta.

Kapernaumin sotilaspäällikkö ei ollut selvästikään mikään filosofi. Hän ei ryhtynyt pohdiskelemaan, että onko Jeesuksen jumalasuhde riittävän syvällinen ja oikealla tavalla hengellinen ja että kykeneekö Jeesus sen vuoksi parantamaan hänen palvelijansa vai ei. Asia oli miehelle selvä, jo Jeesuksen maine takasi sen. Kyse oli vain siitä, että hän saa Jeesuksen suostumaan parantamiseen. Oli selvästi ihmisten maailma, jossa pätivät ihmisten säännöt. Ja sitten oli Jumalan maailma, jossa voimakas hengenmies voi saada aikaan sellaista, mitä tavallinen ihminen ei voinut tehdä.

Sotilas ei ollut edes kovin itsekäs. Palvelija oli toki hänen alaisuudessaan, mutta suoraan itselleen hän ei Jeesuksen huomiota halunnut. Hän halusi vain auttaa kenties hyvää ja rakastakin palvelijaansa. Tälläkin oli varmaan oma merkityksensä Jeesuksen silmissä.

Samanlaisia toisen puolesta esitettyjä pyyntöjä evankeliumeissa kuvataan useitakin: milloin se on tytär, poika, puoliso, veli tai joku muu läheinen. Ja aika monessa Jeesus lähettää pyytäneen ihmisen matkaan sanomalla, että tapahtukoon tahtosi, uskosi on saanut aikaan tämän.

Tämä pätee meidänkin aikanamme. On olemassa Jumalan Kaikkivaltiaan maailma, johon me voimme kurkistella kuin ikkunasta. Jos asiaa hieman konkretisoi, niin tässä meitä auttaa ikonin käsite. Sana ikoni tarkoittaa nimittäin ikkunaa. Ikonin edessä oltaessa katsellaan sen kautta Jumalan valtakunnan puolelle. Me voimme siis katsella Jumalan maailmaan kuin ikkunasta ja nähdä siellä asioita, joita ei ole täällä ihmisen ja arjen maailmassa. Jumalan käsi voi puolestaan kurottua tästä ikkunasta ihmisen maailmaan ja tehdä täällä asioita, joita ei voi ihmisen järjellä ja tiedolla selittää. Tästä eteenpäin usko on aina mysteeri – salaisuus, jota ei voi edes teologian tohtori selittää enempää, saati selittää puhki. Sen salaisuuden varaan vain heittäydytään, kuten sotilaspäällikkökin teki.

Rukous on se väline, työkalu, keino, millä pidetään yhteyttä toiseen maailmaan. Poliisipäällikkökin rukoili, oli se sitten pyynnön, hartaan vetoomuksen tai anelun muodossa.

Jumala voi vastata monellakin eri lailla ihmiselle. Se voi olla noin kouriin tuntuvaa ja todellista kuin se oli Kapernaumin sotilaalla. Vastaus voi olla myös hieman toisenlainen kuin ihminen on odottanut. Varmaan meillä kaikilla on kokemuksia tästä. Ehkä ne ovat vaatimattomampia kuin tämän päivän tekstin vastaus, mutta vastauksia kuitenkin. Olen virkavuosieni aikana keskustellut ihmisten kanssa monenlaisista tapauksista. Niihin mahtuu hyvin eläviäkin kuvauksia.

Kapernaumin sotilas on karulla ja suoralla tavallaan uskon esimerkki tänäkin päivänä. Meillä on häneltä opittavaa.  Jos ei muuta, niin sen että Jumala voi vastata, kun häneltä tosissaan pyytää.

 

Uskontunnustus (apostolinen)